Rinteillä voi pitää hauskaa sopivilla varusteilla.Rinteillä on mukavampaa hiihtää, kun sinulla on sopivat ja asianmukaisesti huolletut välineet. Työkalujen valinta vaatii huolellisuutta, joten kannattaa käyttää aikaa ja kuunnella alan asiantuntijoita.

Itselle sopivan murtomaasuksen löytäminen ei välttämättä ole helppoa, joten sen löytämiseen kannattaa käyttää aikaa ja asiantuntijoiden apua. Kannattaa etukäteen miettiä, kuinka hyvänä hiihtäjänä pidät itseäsi, kuinka paljon aiot hiihtää ja millaisiin olosuhteisiin useimmiten päädyt rinteille.

Arvioidun hiihto-, maasto- ja voiteluinnostuksen perusteella voit valita täysin voideltuja suksia, pääasiassa pitopohjallisia, jotka voidaan puhdistaa (esim. Nanogrip) ja uusimpana tulokkaana grip-sukset, joita kutsutaan myös skin-suksiksi. .

Taitava öljyttäjä saa aina parhaat sukset. Toisaalta huonon voiteluaineen lopputulos on pahin. Hyvän voitelun helppouden ja onnistumisasteen ansiosta vetopohja- ja skin-suksien suosio on kasvanut voimakkaasti.

Jäykkyydellä on väliä

Murtomaasukset ovat eri jäykkyksiä ja pituuksia, joista valitaan hiihtäjälle sopivat pituuden, painon ja hiihtotekniikan mukaan. Oikea jäykkyys on yksi murtomaahiihdon tärkeimmistä valintakriteereistä.

Hiihtäjän painon lisäksi suksia valittaessa on tärkeää tietää, onko hiihtäjällä aktiivisen harrastajan napakkaa potkua, vapaa-ajan hiihtäjän kävelytyyliä vai jotain siltä väliltä.

Jos suksi on liian löysä, pitoalue – voideltu tai karvainen – painuu rinnettä vasten. Jos suksi on liian jäykkä, pitoalue ei kosketa rinnettä ollenkaan. Mitä terävämpi suksen potkutekniikka, sitä jäykempi suksen tulee olla.

Jäykkyyden lisäksi puhutaan myös jalkojen vahvuudesta eli kuinka kaareva suksen pohja on. Ammattitaitoisen myyjän avulla löydät varmasti jokaiselle hiihtäjälle sopivan suksen eri jäykkyyden ja jalkojen yhdistelmistä.

Loistava tapa varmistaa, että sinulla on oikeat sukset, on käydä jälleenmyyjien, valmistajien ja maahantuojien testipäivillä kokeilemassa eri vaihtoehtoja.

Nautinnollisempaa hiihtoa skinsuksilla

“Hiuspohjaiset” ihosukset ovat suosittuja monien hiihtäjien keskuudessa. Perinteisen tyylin suksien erikoisuutena on pitoalueelle asennettu karva, joka ohjaa pitoa. Helppokäyttöisyys on tärkein syy siihen, miksi skin-sukset ovat nousseet myyntitilastojen kärkeen. Siksi huoltovoitelua ei tarvita, mutta skin-sukset vaativat normaalin liukuvoitelun.

Myös hiukset vaativat hoitoa, pääasiassa puhdistusta. Etelä-Suomen usein roskaisilla rinteillä hiihtäen siivouksen tarve on Lapin puhtaisiin rinteisiin verrattuna yleisempi.

Taitavan hiihtäjän käsissä perinteiset sukset voivat toimia hyvin, mutta hiuspohjat mahdollistavat helpon ja nautinnollisen hiihtämisen aktiivisen harrastajan tarpeisiin – vaikka karvapohjiakin on tietyissä erikoisolosuhteissa nähty kilparadoilla.

Vinkkejä luistelusuksien valintaan

Pikaluistelu on erittäin nautinnollista ja nautinto tuntuu varmemmin, kun sukset sopivat hiihtäjälle. Luistimet vaihtelevat materiaalien mukaan. Materiaalilistalla on puuta, muovia, vaahtoa, lasikuitua ja hiilikuitua. Kaikki materiaalit tekevät hyviä suksia.
Keveyttä on haettu erilaisilla kennorakenteisilla suksilla. Myös pohjamuoveissa on eroja, ja osa niistä on tarkoitettu hyvin tietylle sääalueelle. Useimmiten hinta kuvaa suksen laatua, mutta kallein suksi ei sovi kaikille hiihtäjille.

Luistelusuksia valittaessa on myös tärkeää, että hiihtäjä löytää oikean jäykkyyden ja jalkavoiman. Luistelusukset on jäykempi kuin perinteisen tyylin suksi. Suksen keskikohta on käytännössä koko ajan irti suksien urasta. Oikea jäykkyys voidaan mitata paperikokeella. Suksen keskikohdan alle asetetaan paperilappu, jonka tulisi liikkua suksen keskikohdan alle, vaikka paino olisi vain yhdellä jalalla.

Toisaalta luistelusukset eivät saa olla liian jäykkiä. Liian jäykillä suksilla hiihtäminen on vaikeaa, kun esimerkiksi ylämäessä reunaa ei voi painaa riittävästi rinnettä vasten. Liian löysä suksi sen sijaan syö potkusta, ei luista, voimaa parhaalla tavalla. Se on myös epävakaa luistelussa.

Säädettävä side lisää laskettelumukavuutta

Maastohiihdossa on viime vuosina käytetty alppihiihdosta tuttuja sitovia kiinnityslevyjä. Kiinnityslevyn ansiosta side voidaan kiinnittää sukseen ilman porausta, mieluiten ilman työkaluja. Nykyaikaisimmat versiot mahdollistavat siteen siirtämisen asennuslevyn mukana.

Sidoksen säätäminen tapahtuu käsin tai pienen työkalun avulla nostamalla siteen kiinnitysliuskaa ja liu’uttamalla sidettä asennuslevylle tai uusimmissa malleissa säätörullaa kääntämällä. Siteen asentoa muuttamalla suksen ominaisuuksia voidaan muokata sään mukaan. Perinteisessä hiihdossa jäisillä rinteillä kannattaa siirtää sidettä eteenpäin, jotta pitoalue tarttuu rinteeseen tiukemmin. Märällä ja tahmealla säällä siteen siirtäminen taakse vähentää tartunta-aluetta, kun radalla on muuten kitkaa.

Luistelussa saat samanlaisen edun säädettävästä siteestä. Jäisessä urassa suksen reuna puree paremmin, jos side on edessä. Pehmeällä säällä liuku on pidempi, kun rengas on kauempana. Sidoksen siirtyminen vaikuttaa myös hieman suksen tasapainoon.

Siteiden säätömahdollisuus antaa sukselle lisäominaisuuksia erilaisissa sääolosuhteissa. Säätö on helppoa, joten jokaiseen säähän on mukava löytää oikea asento. Vaikka säätöetäisyys on vain neljä senttimetriä, ominaisuudet muuttuvat yllättävän paljon. Amatöörihiihtäjät arvostavat erityisesti säätömahdollisuutta, kun yhtä suksiparia voi käyttää useissa eri sääolosuhteissa.

Yhä useammat hiihtäjät valitsevat voitelemattomat pitopohjat, mutta vain harvat näyttävät tietävän, miten niitä pitää huoltaa – tai jopa pitää huolta. Selvitimme, millaisia ​​materiaaleja suositellaan erilaisiin vetopohjiin ja mihin tarkoitukseen niitä käytetään.

Monet ihmiset ovat pettyneitä nanokenkiinsä vain siksi, että ne ovat menettäneet ominaisuutensa – kun ne likaantuvat. Zerosin omistajat ovat saattaneet kamppailla pohjan jäätymisen kanssa ymmärtämättä, että ongelmasää on ongelmasää myös ongelmasuksille. Jopa paljon kiitetyt skinit ovat alkaneet lyödä likaisia ​​kevättalvijälkiä.

Huoltovapaan suksen illuusio on osittain ylläpidetty kauppiaiden toimesta. Sellaisia ​​ei kuitenkaan ole, koska vain ns. nanosukset ovat voitelemattomia pitopohjia. Kaikki muut tarvitsevat ainakin liukuvaa voitelua.

Varsinaisten vetopohjien tärkein huoltotoimenpide on säännöllinen puhdistus. Se ei ole vaikeaa, kunhan löytää omiin suksiin sopivan materiaalin.

Kermavalmistajien näkökulmasta pitopohja näyttää olevan enemmän mahdollisuus kuin uhka. Uusia, yksi kerrallaan parempia hoitoaineita on kehitetty osittain yrityksen ja erehdyksen kautta. Uudet pitopohjat ovat uutta myös kermanvalmistajille.

NOLLAT VAATIVA ROHTAISTA

Zero-suksen kumipitoalueen välttämätön huoltotoimenpide on säännöllinen karhennus. Tällä tavalla pitoalueen nukka aktivoituu ikään kuin uudelleen.

Rouhinta tehdään hiekkapaperilla, jota suositellaan yleensä karkeudeksi 80–100, esimerkiksi siten, että ensimmäinen rouhinta tehdään karkeammalla ja viimeistely hienommalla. Mitä karkeampi viimeistely, sitä parempi pito saavutetaan jäissä ja märissä olosuhteissa.

Lähellä nollaa (eli omassa säässään) nollapohja vaatii aina pakkasnesteen. Perinteiset silikonit sekä uudemmat fluoripohjaiset jäänestoaineet sopivat yhtä hyvin tähän tarkoitukseen.

Tavallisia rasvanpoistoaineita voidaan käyttää pitoalueen puhdistamiseen.

NANO TÄYTYY PIDÄ PUHTAANA

Ylivoimaisesti tärkein Nanosuksen huoltotoimenpide on säännöllinen puhdistus. Likaisella radalla huokoinen pohja kirjaimellisesti imee epäpuhtauksia. Kun pohja tukkeutuu, pito ja luisto katoavat.

Puhdistukseen sopii tavallinen kermanpoistoaine. Pinttynyttä likaa ei voi poistaa rievulla, mutta puhdistusaineella kostutettu pohja kannattaa harjata rohkeasti esimerkiksi karhun kielellä.

Ongelmalliset olosuhteet ovat yhteisiä kaikille suksille, eivätkä nanosukset ole poikkeus. Tarvittaessa nopean sulamisen tai uuden lumen aiheuttama jäätyminen pakkasessa voidaan estää tähän tarkoitukseen valmistetuilla aineilla.

Tässä vaiheessa on kuitenkin oltava erityisen varovainen. Perinteiset jäänestoaineet sisältävät usein silikonia, joka tukkii tehokkaasti nanopohjan huokoset. Kaupassa kannattaa varmistaa, että kyseessä on nanoemäksille sopiva aine.

NAHOT OVAT HERKKIÄ LIUOTTEIILLE

Pitokarvat keräävät kermajäämiä, pikeä ja muita epäpuhtauksia radalta. Lika vaikuttaa ensin ihon luistoon, mutta ennen pitkää myös pitoa.

Perinteisiä kermanpoistoaineita ei suositella pitokarvojen puhdistamiseen, sillä niiden sisältämien liuottimien on todettu vahingoittavan karvojen kiinnittymistä. Markkinoille on tullut useita väkäkarvojen puhdistukseen tarkoitettuja hiilivetyvapaita nesteitä.

Varsinaisten puhdistusaineiden lisäksi löytyy hoitotuotteita, jotka estävät likaantumista, hiusten kastumista ja jäätymistä. Jotkut niistä sisältävät pieniä määriä parafiinia, joka parantaa hiusten luistoa. Kikka on vanha, sillä hiihtovaelluksilla pehmeää parafiinia on hierottu ylämäen karvojen pintaan paremman luiston toivossa.

Hiihdon jälkeenkin kannattaa viedä sukset sisälle kuivumaan. Samalla ne voidaan pyyhkiä puhtaaksi pelkällä rievulla tai kuitukankaalla. Puhdistusaineita tulee käyttää vain, kun suksien ominaisuudet heikkenevät.

I met Leppänen

Kuvassa vasemmalta: Optiwaxin Gripcare on nanopohjille tarkoitettu jäänestoaine, joka sisältää samoja liukumista parantavia ainesosia kuin nanopohja. Rexin spray-muotoinen rasvanpoistoaine sopii nano- ja zero-pohjien puhdistukseen. Startin Anti Ice Glider on fluoripohjainen jäänestoaine kaikille vetopohjille. Swixin Skin Care Pro -sarja on suunniteltu erilaisille keliakia-alueille. Lämmin hylkii likaa, nolla estää jäätymistä ja kylmä parantaa liukumista. Vauhtin Skin Cleaner on hiilivedytön puhdistusaine iholle.

Teemu Selänne on varmasti tuttu nimi jokaiselle suomalaiselle, kiinnosti kiekko sitten enemmän tai vähemmän. The Finnish Flash -lempinimellä NHL:ssä tunnettu Selänne muistetaan maajoukkueen lisäksi erityisesti Winnipeg Jetsin ja Anaheim Ducksin ajoistaan, jolloin Selänne tehtaili pisteitä hurjaan tahtiin. Tällä kaudella Selänne on ollut aktiivinen enää Twitterissä, ja siellä pistetilin karttumisesta voidaan olla montaa mieltä.

Tärkeimmät tiedot

• Koko nimi – Teemu Ilmari Selänne
• Syntymäaika ja -paikka – 3. heinäkuuta 1970, Helsinki, Suomi
• Pelaajaura pääsarjoissa – 1989 – 2014
• Pelipaikka – Oikea laitahyökkääjä
• Maila – Oikea
• Tunnetuin pelinumero – 8
• Tärkeimmät seurat – Jokerit, Winnipeg Jets, Anaheim Ducks, San Jose Sharks

Millainen pelaaja oli Teemu Selänne?

Teemu Selänteestä pelaajana kertoo paljon se, että hän on NHL:n historian toiseksi kovin eurooppalainen pistemies, edellään vain tsekkikeskushyökkääjä Jaromir Jagr. Koko NHL:n listalla Selänne sijoittuu sekä piste- että maalitilastossa 15. parhaan joukkoon, joten suomalaista voidaan pitää hyvällä syyllä yhtenä kaikkien aikojen parhaista jääkiekkolijoista.

Oikeana laitahyökkääjänä pelannut Selänne oli tuulennopea luistelija, jonka jalat ja kädet kävivät jatkuvasti. The Finnish Flash -lempinimi oli siis sananmukaisesti tuulesta temmattu… Nopeus yhdistettynä erinomaiseen tekniikkaan ja maalinälkään tekivät Selänteestä yhden NHL:n pelätyimmistä hyökkääjistä, joka onnistui poikkeuksetta joukkueessa kuin joukkueessa.

Seuraura

Winnipeg Jetsin jo vuonna 1988 NHL:n varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella varaama Selänne aloitti uransa aikuisten tasolla Jokereissa 1988 – 1989. Jokerit pelasi tällöin ykkösdivisioonassa, mutta nousi seuraavaksi kaudeksi SM-liigaan.

Selänne menetti lähes koko seuraavan kauden loukkaantumiseen, ja läpimurto sai odottaa kauteen 1990 – 1991. Selänne tehtaili tuolloin yli 50 tehopistettä kauden aikana ja laittoi vielä paremmaksi kaudelle 1991 – 1992, jolloin pisteitä syntyi lähes 80 mukaan lukien pudotuspelit, joissa Jokerit eteni aina SM-liigan mestariksi saakka.

NHL-ura alkoi vauhdilla

Selänne siirtyi Winnipegiin vuonna 1992 ja teki NHL-debyyttinsä saman vuoden lokakuussa. Tahti oli kova heti alusta alkaen, sillä mies tehtaili ensimmäiseen 12 peliin komeat 11 maalia. Selänne jatkoi pistetehtailua koko kauden ja kirjautti nimiinsä NHL:n tulokkaiden kaikkien aikojen maaliennätyksen. Hänet valittiin myös sarjan vuoden tulokkaaksi.

Seuraavat kaudet Winnipegissä sujuivat hieman hiljaisemmissa merkeissä, vaikka pisteitä syntyikin edellleen. Kesken kauden 1995 – 1996 Selänne siirrettiin hieman yllättäen Anaheim Mighty Ducksiin. Anaheimissa Selänne löysi pitkäaikaisen tutkaparin Paul Kariyasta, jonka kanssa Selänne tehtaili pisteitä yli sadan pisteen kausitahtia ja johdatti Mighty Ducksin ensi kertaa pudotuspeleihin kaudella 1996 – 1997. Anaheim ei ollut kuitenkaan lähelläkään NHL:n parhaiden joukkueiden tasoa, eikä huipputason ykkösketju voinut yksinään pitää joukkuetta kärkitaistoissa.

Toinen kerta toden sanoo

Menestystä joukkuetasolla ei Anaheimissa tullut, ja lopulta Selänne siirtyi eteenpäin, San Jose Sharksiin. Sieltä matka jatkui nopeasti Colorado Avalancheen, jossa Selänne ja Kariya pelasivat jälleen yhdessä. Coloradossa Selänteen peli ei kuitenkaan kulkenut, ja kaudella 2005 – 2006 Selänne löysi itsensä jälleen Anaheimista.

Nyt menestys oli parempaa heti. Vuoden 2006 pudotuspeleissä Anaheim hävisi konferenssifinaalin, mutta seuraava kausi oli Anaheimin ja Selänteen. Hurjaan tahtiin pudotuspeleissä pisteitä nakuttanut Selänne voitti viimein Stanley Cupin Anaheimin riveissä, kun joukkue löi finaalisarjassa Ottawa Senatorsin voitoin 4 – 1. Selänne jatkoi Anaheimissa loppu-uransa ajan – aina kauteen 2013 – 2014 asti – ja löi samalla murskaksi kasan NHL:n pelaajaennätyksiä.

Maajoukkueura

Teemu Selänteen ura Suomen jääkiekkomaajoukkueessa alkoi vuoden 1991 MM-kisoissa ja vuoden 1992 olympialaisissa, joissa molemmissa Selänne keikkui heti pistepörssin kärkisijoilla. Ensimmäinen arvokisamitali ripustettiin Selänteen kaulaan Naganon olympiajäällä 1998, turnauksessa jossa Selänteen pistetahti oli 2 per peli.

Hän oli mukana myös Suomen World Cup -joukkueessa vuonna 2004, jolloin Suomi oli lähellä yllättää finaalissa Kanadan, mutta joutui lopulta tyytymään hopeamitaleihin. Maajoukkuevuosiensa aikana Selänne voitti kaksi maailmanmestaruusmitalia ja peräti neljä olympiamitalia, joista viimeisen Sochissa 2014. Samalla Selänteestä tuli 43-vuoden iässä kaikkien aikojen vanhin olympiamitalisti jääkiekossa.

Muuta mielenkiintoista

Teemu Selänne on ollut tapetilla myös uransa jälkeen. Hän on auttanut vuosien varrella monia hyväntekeväisyysjärjestöjä ja ollut suuressa roolissa Lastensairaalan kummina. Vuoden 2016 alkupuolella Selänne nousi kuitenkin esiin mediassa hieman toisesta syystä, kun hän kritisoi Suomen maahanmuuttopolitiikkaa ja maahanmuuttajia Twitterissä ja myöhemmin blogissaan. Selänteen sanomisia arvosteltiin laajasti lyhytkatseisina ja harkitsemattomina, varsinkin ottaen huomioon miehen aseman yhtenä suomalaisnuorten suurimmista esikuvista.

Saku Koivu ponkaisi koko kansan tietoisuuteen viimeistään MM-kisoissa 1995, jolloin Koivu toimi ykkössentterinä Ville Peltosen ja Jere Lehtisen muodostamassa Tupu – Hupu ja Lupu -ketjussa. Siitä alkoi myös Koivun pitkä NHL-ura, jonka aikana hän nousi jopa pitkäaikaisen seurajoukkueensa Montreal Canadiensin kapteeniksi asti. Kunnia, jota ei aiemmin ollut myönnetty yhdellekään eurooppalaispelaajalle.

Tärkeimmät tiedot

• Koko nimi – Saku Antero Koivu
• Syntymäaika ja -paikka – 23. marraskuuta 1974, Turku, Suomi
• Pelaajaura pääsarjoissa – 1992 – 2014
• Pelipaikka – Keskushyökkääjä
• Maila – Vasen
• Tunnetuin pelinumero – 11
• Tärkeimmät seurat – TPS, Montreal Canadiens, Anaheim Ducks

Millainen pelaaja oli Saku Koivu?

Saku Koivu oli ennen kaikkea johtaja niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Jo nuorella iällä suurta vastuuta TPS:ssä ja Leijonissa nauttinut Koivu toimi Suomen maajoukkueen pitkäaikaisena kapteenina aina pelatessaan. Siirryttyään NHL:ään ja Montrealiin kaudella 1995 – 1996, Koivu otti nopeasti johtajan roolin myös uudessa seurassaan. Vuonna 1999 Saku Koivusta tuli Montrealin ensimmäinen eurooppalainen kapteeni kautta aikain, ja hän hoiti tehtävää kunnialla seuraavat kymmenen vuotta.

Henkisen vahvuutensa lisäksi Saku Koivu oli myös teknisesti loistava kiekkoilija, joka jakoi namupasseja kanssapelaajilleen jatkuvasti. Koivu saalistikin aina huomattavasti enemmän maalisyöttöjä kuin maaleja koko uransa ajana.

Seuraura

Saku Koivu osoitti koko uransa ajan suurta seurauskollisuutta, sillä Koivun yli 20 vuotta kestäneen uran varrelle mahtuu vain kolme eri seuraa. Turkulaissyntyinen Koivu aloitti lätkäuransa Turun Palloseuran junioreissa, joista hän nousi edustusjoukkueeseen kaudella 1992 – 1993. TPS voitti kultaa heti Koivun tulokaskauden päätteeksi, ja Koivu oli nuoresta iästään huolimatta joukkueessa suuressa roolissa.

Seuraavan kahden kauden aikana Koivu nousi välittömästi TPS-legendaksi johdattamalla joukkueen ensin kakkossijalle kaudella 1993 – 1994 ja vuotta myöhemmin mestaruuteen. Viimeisellä SM-liigakaudellaan Koivu teki yli 90 tehopistettä koko kauden aikana ja voitti pistepörssin niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin.

Turusta Montrealin kapteeniksi

Saku Koivu siirtyi Montreal Canadiensiin ensimmäisen kierroksen varauksena. Jo aiemmin Koivun kiinnittänyt Montreal otti miehen riveihinsä kaudelle 1995 – 1996, ja Koivu kiitti luottamuksesta pelaamalla itsensä heti NHL:n parhaiden tulokkaiden joukkoon. Hän sai paljon vastuuta Montrealissa heti alusta alkaen ja nousi seuran kapteeniksi kaudelle 1999 – 2000. Sitä ennen hän ehti takoa tehopisteitä hyvään tahtiin jokaisella pelaamallaan kaudella sekä osallistua NHL:n tähdistöotteluun kaudella 1997 – 1998.

Koivun Montrealin vuosiin mahtuu myös ikävämpi jakso, kun Koivulla diagnosoitiin vuonna 2001 non-Hodgkinin lymfooma, syöpä vatsan alueella. Koivu selätti kuitenkin syövän huomattavan nopeasti ja palasi kaukaloihin jo vuonna 2002. Pian Koivu vaikutti olevan vahvempi kuin koskaan. Hän pelasi koko kauden jälleen 2002 – 2003 ja teki samalla henkilökohtaisen piste-ennätyksensä.

Anaheimin aika

Usein loukkaantumisista kärsinyt Koivu jatkoi pistetehtailuaan Montrealin kapteenina ilman sen suurempaa joukkuemenestystä aina vuoteen 2009 asti, jolloin hän siirtyi Anaheim Ducksiin. Anaheimissa Koivu pääsi pelaamaan Teemu Selänteen kanssa, ja miehet tekivät tuhojaan aina, kun samaan aikaan kaukaloon pääsivät. Anaheimissa Koivu ylitti 1000 NHL-ottelun maagisen rajan ja nousi myös kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi pistemieheksi NHL::ssä.

Maajoukkueura

Saku Koivu aloitti osaltaan Suomen jääkiekkomaajoukkueen menestyksen vuodet. Hän debytoi arvokisoissa vuonna 1994, jolloin Leijonat voitti peräti kaksi arvokisamitalia: olympiapronssia Norjan Lillehammerista ja MM-hopeaa Italian kisoista samana vuonna. Curt Lindströmin valmentaman Suomen ja samalla sen nuorten tähtien – Saku Koivun, Jere Lehtisen ja Ville Peltosen – ikmuistoisin hetki osui kuitenkin seuraavan vuoden MM-kisoihin, jolloin ykkösketjun nuorukaiset johdattivat Suomen historialliseen MM-kultaan.

NHL:ään osittain MM-kisanäyttöjensä ansiosta siirtynyt Koivu pelasi ensimmäistä kertaa Leijonien kapteenina vuoden 1998 Naganon olympialaisissa – ja voitti samalla turnauksen pistepörssin kymmenellä tehopisteellään. Tästä lähtien Koivu toimi aina Suomen kapteenina, kun vain oli täydessä kunnossa. Hän oli mukana myös vuoden 2006 olympialaisten hopeajoukkueessa, joka taipui Ruotsille loppuottelussa 2 – 1. Saku Koivun maajoukkueura loppui vuoden 2010 olympiapronssiin, vaikka alunperin miehen piti osallistua vielä vuoden 2014 olympiaturnaukseenkin.

Muuta mielenkiintoista

Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Ville Peltonen tekivät kaikki kansainvälistä jääkiekkohistoriaa vuoden 2010 olympialaisissa. Pitkään yhdessä pelanneet leijonatähdet voittivat jokainen neljännen olympiamitalinsa Suomen voitettua Slovakian pronssiottelussa lukemin 5 – 3. Sekä Koivun, Lehtisen että Peltosen pelinumerot on jäädytetty maajoukkueessa.

Jari Kurri on yksi Suomen suurimmista jääkiekkoilijoista kautta aikain. NHL:n kymmenen eniten otteluita pelanneen eurooppalaispelaajan joukkoon kuuluva Kurri muodosti aikanaan tehokaksikon Wayne Gretzkyn kanssa Edmonton Oilersissa. Miehen uralle mahtuu myös paljon hyviä muistoja Suomen leijonapaidasta, ehkä kirkkaimpana vuoden 1994 MM-hopea.

Tärkeimmät tiedot

• Koko nimi – Jari Pekka Kurri
• Syntymäaika ja -paikka – 18. toukokuuta 1960, Helsinki, Suomi
• Pelaajaura pääsarjoissa – 1977 – 1998
• Pelipaikka – Oikea laitahyökkääjä
• Maila – Oikea
• Tunnetuin pelinumero – 17
• Tärkeimmät seurat – Jokerit, Edmonton Oilers, Los Angeles Kings, New York Rangers

Millainen pelaaja oli Jari Kurri?

Jari Kurri pelasi suurimman osan urastaan oikeana laitahyökkääjänä. Kurri oli pelaajana tasaisen hyvä kaikilla osa-alueilla, ja hän piti hyökkäyksen lisäksi huolen velvollisuuksistaan myös alaspäin. Kurri teki maaleja ja jakoi syöttöjä tasaiseen tahtiin, ja toimi pitkään ehkäpä maailman parhaan jääkiekkoilijan, Wayne Gretzkyn oikeana kätenä. Hyvällä laukauksellaan Kurri viimeisteli Gretzkyn syötöstä lukuisia komeita osumia Edmontonin kultavuosina.

Jari Kurri oli myös valmentajien suosiossa silloin, kun kaukaloon oli heitettävä parhaat alivoimapelaajat. Nopeana luistelijana ja fyysisesti vahvana kiekonriistäjänä Kurri oli monen kiekkovalmentajan papereissa ensimmäinen nimi, joka alivoimanelikkooon tai -kolmikkoon piirrettiin.

Seuraura

Jari Kurri on alunperin Helsingin Jokerien kasvatti. Hän nousi Jokereiden edustusjoukkueeseen kaudella 1977 – 1978 ja pelasi joukkueessa seuraavat kolme kautta. Vuonna 1980 Kurri siirtyi tienaamaan leipänsä NHL:ään, kun Edmonton Oilers varasi hänet neljännellä varauskierroksella. Edmontonissakaan tuskin varaushetkellä uskottiin, millainen menestystarina Kurrin palkkaamisesta lopulta seuraisikaan.

Kymmenen vuotta Edmontonissa

Edmonton Oilersissa Kurri istutettiin heti kovimpaan mahdolliseen paikkaan: maailman ykköspelaaja Wayne Gretzkyn viereen ykkösketjuun. Kurri vastasi huutoon. Yhdessä Gretzkyn kanssa Kurri muodosti yhden NHL:n kaikkien aikojen kovimmista hyökkäyskaksikoista. He pelasivat samassa ketjussa monen eri huippupelaajan kanssa, kunnes Esa Tikkanen viimein saapui seuraan ja otti paikkansa ketjun vasemmalta laidalta. “The Finnish Sandwich” oli valmis, ja suomalaisen voileivän lisukkeena toiminut Gretzky nautti ilmiselvästi olostaan. Yhteensä Kurrin kymmeneen Edmontonin vuoteen mahtui huimat viisi Stanley Cup -voittoa.

Aika Edmontonin jälkeen

Edmontonin jälkeen Kurri halusi varmistaa paikkansa vuoden 1991 MM-kotikisoissa ja pelasi tästä syystä yhden kauden Italiassa. Kisojen jälkeen Kurri löysi lopulta itsensä jälleen Gretzkyn rinnalta, tällä kertaa Los Angeles Kingsin riveistä. Kings ylsi legendaarisen kaksikon johdolla jopa Stanley Cup -finaaliin saakka kaudella 1992 – 1993, mutta joutui taipumaan lopulta kakkossijalle Montreal Canadiensin käsittelyssä. NHL-työsulun aikana Kurri kävi pelaamassa hyvällä tasolla myös Jokereissa, mutta uran viimeiset NHL-vuodet eivät enää tarjonneet Kurrille mainittavaa menestystä.

Maajoukkueura

Jari Kurrin maajoukkueuraan Leijonissa mahtui kolme arvokisamitalia ja yli sata ottelua. Kuten niin monen muunkin menestyneen NHL-pelaajan kohdalla, myös Kurrin ura maajoukkueessa kärsi NHL:n ja maajoukkuepelien osittain päällekkäisistä aikatauluista. Tästä syystä uransa kultavuosina 80-luvulla Kurri ei pelannut montaakaan arvoturnausta.

Kurri teki maajoukkuedebyyttinsä vuoden 1980 olympialaisissa, mutta ehkä parhaiten hänet muistetaan vuoden 1991 MM-kotikisoista. Suomi floppasi ollen lopulta vasta viides, mutta Kurri takoi kisoissa peräti 12 tehopistettä ja sai myös kisojen raadilta arvostusta: hänet valittiin kisojen tähdistöön. Kurri voitti maajoukkueessa kaksi mitalia. Vuonna 1994 Kurri voitti MM-hopeaa, kun Suomi hävisi katkerasti Kanadalle loppuottelussa; vuoden 1998 olympialaisissa hän päätti maajoukkueuransa komeasti olympiapronssiin.

Muuta mielenkiintoista

Kurri on toiminut aktiivisesti mukana Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmennus- ja johtoportaassa pelaajauransa jälkeen. Aiemmin hän auttoi Leijonia apuvalmentajana, ja nykyisin Kurrin toimenkuvana on maajoukkueen toimitusjohtaja. Hän on nykyään myös Helsingin Jokerien General Manager.

Esa “Tiki” Tikkanen muistetaan pelitaitojensa lisäksi siitä, että Tikillä kävi suu vähintään samaan tahtiin käsien kanssa. “Tiki-talk” sekoitti aikoinaan monen NHL-puolustajan pään, kun Tikkanen pelasi komeaa uraansa rapakon takana. Parhaiten suomalaisten mieleen on varmasti jäänyt aika Edmonton Oilersissa, jolloin Tikkanen pelasi ykkösketjussa herrojen Kurri ja Gretzky kanssa.

Tärkeimmät tiedot

• Koko nimi – Esa Kalervo Tikkanen
• Syntymäaika ja -paikka – 25. tammikuuta 1965, Helsinki, Suomi
• Pelaajaura pääsarjoissa – 1983- 2005
• Pelipaikka – Laitahyökkääjä
• Maila – Vasen
• Tunnetuin pelinumero – 10
• Tärkeimmät seurat – Jokerit, HIFK, Edmonton Oilers, New York Rangers

Millainen pelaaja oli Esa Tikkanen?

Esa Tikkanen oli jääkiekkolijana mielenkiintoinen tapaus. Henkisesti huippuvahva Tikkanen täytti aina paikkansa kaukalossa ja pärjäsi kovempiakin vastustajia vastaan fysiikkansa ja hyvien pelilukutaitojensa ansiosta. Samalla Tiki saattoi horjuttaa vastustajien itseluottamusta jauhamalla tavaramerkikseen muodostunutta “tiki-talkia”: suomen, ruotsin ja englannin sekoitusta, josta täysin selvää saadakseen etunimen oli oltava Esa ja sukunimen Tikkanen.

Tarpeeksi Tikkasen puheista ymmärtäneiden vastustajien muistetaan silloin tällöin ryhtyneet Tikin kanssa painimatsiin kesken muuten rauhallisen ottelun, ja Tikkanen saattoi näin pelata vastustajan ykköstähtiä hetkeksi huilimaan. Esa Tikkasella oli myös hyvä laukaus, jolla mies paukutti koko joukon maaleja NHL:ssä.

Seuraura

 

Esa Tikkanen aloitti NHL-uransa kovimmassa mahdollisessa paikassa. Hän pääsi vihdoin aikansa huippujoukkueen, Edmonton Oilersin, kokoonpanoon kauden 1984 – 1985 pudotuspeleissä, joiden päätteeksi Edmontonissa juhlittiin Stanley Cup -voittoa. Tikkanen oli siis Stanley Cup -voittaja heti tulokaskautensa jälkeen, mutta paikka Oilersissa oli vielä kaikkea muuta kuin varma.

Seuraavien kausien aikana Tikkanen kuitenkin lunasti paikkansa Edmontonin joukkueessa ja muodosti tärkeän osan joukkueen ykkösketjusta Wayne Gretzkyn ja Jari Kurrin kanssa. Tikkanen puolusti ja antoi suunsa jauhaa, kun Gretzky ja Kurri iskivät maalit. Yhdistelmä toimi loistavasti: Tikkanen ja Edmonton voittivat 80-luvulla vielä kolme Stanley Cupia lisää.

Aika Edmontonin jälkeen

Esa Tikkasen aika Edmonton Oilersissa tuli päätöksensä kaudeksi 1993 – 1994, jolloin Tikkanen siirtyi New York Rangersiin. “Tikin” kultainen kosketus kulki miehen mukana, sillä heti tulokaskaudellaan Rangersissa Tikkanen pääsi jälleen juhlimaan Stanley Cup -voittoa. Se jäi samalla Tikkasen komean uran viimeiseksi. Hän pelasi vielä NHL-urallaan lyhyesti muun muassa St. Louis Bluesissa, New Jersey Devilsissä ja Vancouver Canucksissa. Euroopan puolella Tikkanen pelasi vielä kaksi kautta Suomessa 1999 – 2001, kunnes päätti ammattilaisuransa Saksassa vuonna 2001.

Maajoukkueura

Esa Tikkanen pelasi Leijonien riveissä yli 50 ottelua aikuisten tasolla. Tiki oli usein mukana varsinkin Suomen Canada Cup -joukkueissa, sillä pelatessaan menestyvissä NHL-joukkueissa hän ei päässyt aina mukaan MM-kisoihin. Tikkasen maajoukkueuran paras joukkuesaavutus on Naganon olympiapronssi vuoden 1998 kisoissa, joissa Tikkanen pelasi kuusi ottelua. Henkilökohtaisella tasolla Tikkanen jatkoi tuttuun tyyliinsä myös maajoukkueesssa: ensimmäisen MM-turnaus oli samalla Tikkasen paras tehopisteissä mitattuna.

Muuta mielenkiintoista

Esa Tikkasen pelinumero 5 jäädytettiin Jokereissa vuonna 2001. Eriskummallisen tapauksesta tekee se, että Tikkanen ei pelannut ammattilaisurallaan Jokereissa kuin vajaan kauden verran! Silti Tikkasen paita roikkuu vielä tänäkin päivänä Hartwall Areenan katossa.