Kiekkoareena




Kirjaudu sisään

Käyttäjänimi:
Salasana:

Muista minut

» Rekisteröidy
» Salasana hukassa?

Topit ja flopit - 2008


VKO 40
Tasainen kärki

Jääkiekon SM-liiga on tällä hetkellä erittäin tasainen kärjen suhteen. Kuluvalla viikolla piikkipaikka vaihtoi omistajaa peräti neljästi. Viikon aloitti kärjessä Espoon Blues, joka menetti tiistaina kärkipaikkansa SaiPan voittaneelle Rauman Lukolle. Lukko menetti kärkipaikkansa kuitenkin heti seuraavana päivänä hävittyään Bluesille murskaavasti 6-0. Blues pysyi kärjessä taas vain vuorokauden verran, kun torstaina kärkipaikalle nousi Ässät viikolla toisen kerran voittanut JYP. Lauantaina Blues kuitenkin otti kärkipaikan takaisin nimiinsä vierasvoitolla TPS:stä. Samaan aikaan JYP hävisi kotonaan HPK:lle. Viiden kärki onkin tällä hetkellä viiden pisteen sisällä ja hyvillä asemilla väijyy myös ottelun kärkiviisikkoa vähemmän pelannut Ilves. Tasainen liigakärki on tällä hetkellä mielenkiintoisin aikoihin.

VKO 40
Jussi Pesonen, HIFK

Pesonen menetti hermonsa Antti Ylösen selästä taklauksen (kohteena Teemu Ramstedt) jäljiltä ja löi mailansa poikki Ossi-Petteri Grönholmin olkapäähän. Kärppien onneksi Grönholm ei tilanteessa loukkaantunut vakavasti, mutta joutui jättämään kyseisen ottelun kesken. Pesosen temppu oli typerä, vaikka tilanteessa Antti Ylönen jäikin ilman rangaistusta selvästä selästä taklaamisesta. Oikeuden omiin käsiin ottanut Pesonen kärsiikin tästä hyvästä kolmen ottelun ansaitun pelikiellon.
JUSSI VALTANEN
jussi.valtanenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 39
Kärpät

Puolustava mestari oli vaikeuksissa ensimmäisten pelien jälkeen. Uudelle valmentajalle, Matti Alatalolle vaativat hätäisimmät jo potkuja. Viikon otteluohjelmakin näytti vaikealta, kun vastaan asettuivat kärkipään joukkueista Lukko vieraissa ja Blues sekä Jokerit kotikentällä. Kärpät kuitenkin keräsi viikon saldoksi komeat yhdeksän pistettä ja viikon viimeisessä pelissä lauantaina Kärpät murskasi heikon Jokerit peräti 6-0. Nyt Matti Alatalolla on varmasti työrauha ainakin hetkeksi eteenpäin.

VKO 39
TPS

Kolme ottelua, kolme maalia. Kahdesti maaleitta. TPS:llä tökkii maalinteko, pahasti. Lukkoa vastaan turkulaiset onnistuivat peräti kolmesti, mutta samanaikaisesti omissa soi seitsemän kertaa, jolloin tulos ei jäänyt kovinkaan positiiviseksi. TPS on tämän kauden seitsemästä pelistä jäänyt neljässä ottelussa ilman maaleja. Tulevalla viikolla joukkueen ulkomaanavut liittyvät joukkueen vahvuuteen, mutta onko Jamie Johnsonista ja Kyle Klubertanzista ratkaisemaan koko ongelmaa? TPS:n kokeneiden pelaajien on nyt noustava esiin.
JUSSI VALTANEN
jussi.valtanenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 38
Lukko

Sarjan keskikastiin ennakoissa veikattu Lukko on ollut alkukauden ehdoton yllättäjä. Ainoastaan ennakkoon vahva Blues on pystynyt pitämään Lukon takanaan. Lukko otti viikolla komeasti kaksi 4-0 voittoa. Tiistaina kaatui HIFK vieraissa ja perjantaina HPK kotikentällä. Tahtipuikkoa heiluttivat 51 kertaa torjunut Petri Vehanen sekä 2+2 tehot kerännyt Juha-Pekka Haataja. Vielä on turhan aikaista sanoa, onko Lukosta todella yllättäjäksi, mutta kaikki ainekset siihen on olemassa.

VKO 38
HPK

Kolmessa ottelussa ainoastaan yhden pisteen kerännyt HPK on aloittanut pitkän vieraskiertueensa huonosti. Viikolla kahdesta ottelusta saldona olivat tappiot TPS:lle ja Lukolle ja ainoastaan kaksi tehtyä maalia. Kolmen ottelun jälkeen on aivan turha puhua mistään kriisistä, mutta maalintekoa joukkueen on ainakin parannettava. Joukkueen paljon mainostettu parantunut yhtenäisyyskin tulee olemaan koetuksella, mikäli tappiot eivät ala muuttumaan voitoiksi.
JUSSI VALTANEN
jussi.valtanenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 37
Avauskierroksen illuusio

Avauskierros on aina avauskierros, eikä sen perusteella saisi vetää pidempiä johtopäätöksiä, mutta SM-liigan avauskierroksen jälkeen olisi voinut tuomita putoamistaisteluun Lappeenrannan SaiPan, joka otti puolustavilta mestareilta Kärpiltä kyytiä oikein olan takaa. 7-0 lopputuloksen jälkeen SaiPa kuitenkin kokosi rivinsä kuntoon ja vei voiton Stadin derbyn voittaneesta HIFK:sta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Myös KalPan kotiavaus sujui mollivoittoisesti, kun JYP kävi hakemassa pisteet 3-1 voitolla Niiralan montusta. KalPa kuitenkin osoitti seuraavassa ottelussaan Kärppiä vastaan, ettei sitä ole syytä aliarvioida. 4-0 voiton jälkeen on Kuopiossa huomattavasti helpompi jatkaa. Myös avausottelunsa hävinneet Jokerit ja Ässät ryhdistäytyivät vaihtamalla avaustappion seuraavassa ottelussa voitoksi.

VKO 37
Helenius vs. Brennan

Kiekkotappeluista ollaan montaa mieltä. Toiset pitävät spontaaneista tappeluista, mutta eivät hyväksy ns. show-tappeluita. Oli sitten mitä mieltä tahansa tappeluista, niin Heleniuksen ja Brennanin (ensimmäinen) kohtaaminen oli hengetön ottelu. Media oli odottanut näiden kahden yhteenottoa, mutta mitä jäi käteen? Heleniuksen kohtaaminen viime kaudella HIFK:n järkälemäisen pakin Libor Ustnurlin kanssa oli huomattavasti viihdyttävämpi ”sovittu tappelu” kuin avauskierroksen halailu. Helenius tulee takuulla olemaan SM-liigan kurinpitopäällikön Jarmo Muukkosen silmätikkuna, eikä vähiten tällaisten tapahtumien johdosta.
JUSSI VALTANEN
jussi.valtanenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 15
Onnea mestareille

Kärpät on mestaruutensa ansainnut, jälleen kerran. Neljäs mestaruus viiden vuoden sisällä ei jätä paljoa selittelemisen varaa. Runkosarjassa joukkue teki juuri sen mitä tarvittiin ja sama jatkui pudotuspeleissä. Useiden tärkeidenkin otteluiden rutiininomaisuus ja ajoittainen "löysäily" meinasivat välillä tuottaa pieniä ongelmia lähinnä pelaajien pään sisällä, mutta valmennusjohto teki hienoa työtä ja joukkue oli finaalisarjassa taas lopulta tutun ylivoimainen. Ensi kaudella odottavat uudet haasteet Kari Jalosen ja muutamien avainpelaajien lähdön myötä, mutta epäilemättä vuoden päästäkin Kärpät on vahva mestarikandidaatti.

VKO 15
Otteluohjelma

Muissakin medioissa on viime aikoina hämmästelty SM-liigan otteluohjelmaa. Kritiikki osuu maaliinsa jos mietitään esim. Blues-Jokerit välieräsarjan aikataulua, sattuman myötä molemmat olivat kuitenkin pääkaupunkiseudulta jonka vuoksi tämä ei vielä herättänyt paljoakaan huomiota. Finaalisarjassa asia konkretisoitui puolestaan hyvin vahvasti, kun vastakkain olivat pohjoisen ja etelän joukkueet. Kaikkialla kiekkopiireissä ollaan varmasti samaa mieltä että kun ollaan jo finaalivaiheessa, sen läpiviennissä ei pitäisi olla mitään kiirettä. Välierien kohdalla tilanne on kuitenkin toinen, jos sarjat katkeavat hyvin eriaikaisesti.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 14
Bluesin taistelu

Espoolaisten ensimmäinen finaalipaikka SM-liigan historiassa toi äärimmäisen raikkaan tuulahduksen jo hyvin varmalta näyttäneen Kärpät-Jokerit finaalisarjan sijaan. Bluesin kokemattomuus näkyi taas välierissä parissa pelissä, jotka olisi pitänyt voittaa, mutta huikea taistelu koko joukkueen voimin toi kauan kaivatun mitalisijan Espooseen. Ensimmäisen finaalin tappiosta huolimatta Blues ei missään nimessä ole vielä lyöty. Itse finaalipaikkaa joukkue ei vielä sen erikoisemmin tuuletellut tai juhlinut, mikä kertoo siitä että halua on ehdottomasti mennä loppuun asti. Paperilla Kärpät on vielä aavistuksen verran kovempi, mutta Bluesin yleisilme on tällä hetkellä vertaansa vailla koko liigassa.

VKO 14
Jokerit

3-1 johtoaseman menettäminen välieräsarjassa on harvinaista, mutta Jokereilta sekin onnistui tällä kaudella. Jos kautta katsotaan laajemmasta perspektiivistä on kiistatonta, ettei Jokereiden peli missään vaiheessa ollut kokonaispakettina sitä tasoa, mitä siltä odotettiin. Joukkueen otteet ailahtelivat aivan liikaa yksittäisten otteluiden ja jopa yhden erän sisällä. Doug Shedden ei pystynyt luomaan sopivaa ja aukottomasti toimivaa pelityyliä, jonka vuoksi menestys oli liikaa yksilösuoritusten varassa. Jussi Markkasen loukkaantuminen oli yksi osatekijä palapelissä, mutta ei kuitenkaan lopullinen niitti menestyshaaveille. Finaalipaikka oli täysin omissa käsissä, mutta pää ei kestänyt.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 13
Joni Puurula

Omintakeisella tyylillä torjuva Puurula on selvinnyt loppujen lopuksi yllättävän hyvin Jussi Markkasen korvaajana. Vaikka mies tekeekin välillä pahoja virheitä, on hän kuitenkin johdattanut Jokerit jatkoon jo Pelicans-sarjasta ja myös Bluesia vastaan joukkue on hyvissä asemissa. Etukäteen uskottiin että Puurulan kanssa Jokereiden kausi jäisi hyvin lyhyeksi, mutta yllättäen finaalipaikka häämöttää jo.

VKO 13
Tappara

Kärpät käveli loppujen lopuksi tamperelaisten yli otteluvoitoin 4-0, vaikka tiedot kertovat oululaistenkin pelin olevan vielä kaukana parhaasta mahdollisesta tasosta. Kärpät joutui tosissaan vaikeuksiin Ilveksen kanssa ja jo jännityksen vuoksi toivottiin, että myös Tappara olisi pystynyt järisyttämään joukkuetta. Tämä jäi kuitenkin haaveeksi ja mansessa ei auta muu kuin valmistautua pronssipeliin.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 12
Blues

Espoolaisten esitys puolivälierissä ei jättänyt ketään kylmäksi hermoilun ja kokemattomuuden piikkiin mennyttä ensimmäistä ottelua lukuunottamatta. Bluesin pelitapa ja nuorekas yleisilme tulevat muodostamaan Jokereille todella ison haasteen tulevassa välieräsarjassa ja nykykunnossaan se pystyy taistelemaan Suomen mestaruudesta mitä tahansa joukkuetta vastaan.

VKO 12
HIFK

Pirteän avausottelun jälkeen HIFK oli pelkkä vastaantulija Bluesia vastaan. Joukkueen tekemisessä heijastui voimakkaasti tulossa olevat muutokset sekä pelaaja- että valmentajapuolella. Paremmalla asenteella IFK olisi voinut saada ainakin jännittävän puolivälieräsarjan aikaiseksi, mutta nyt joukkue joutui kahdeksan parhaan joukosta ensimmäisenä rantapallosateeseen.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 11
Ilveksen taistelu

Ipa sai sarjan avausottelussa odotetun pahasti nokkaansa Kärpiltä, mutta sen jälkeen kurssi kääntyi. Tampereella joukkue onnistui nitistämään liian voitonvarmana olleet oululaiset ja myös sunnuntain peli oli tiukka. Jo tässä vaiheessa voidaan sanoa, että Ilves on pudotuspelien positiivisin yllättäjä, koska avausottelu ja kaikki ennakkoarviot povasivat sarjasta verilöylyä.

VKO 11
Bishai ja Koreis

Positiivista Ilveksen pelissä eivät sen sijaan olleet ulkomaalaisten otteet sunnuntain ottelussa. Molemmat lensivät suihkuun erikoisesta tempusta (päällä puskemisesta), eivätkä pelaa tiistaina, mikä syö Ilveksen iskukykyä merkittävästi. Fyysisyys on ollut yksi hyvä ase Kärppien kiusaamisessa, mutta tämänlaiset temput tuovat joukkueelle vain enemmän hallaa.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 10
Puolivälieräparit

Tulevat otteluparit vaikuttavat Kärppien osuutta lukuunottamatta mielenkiintoisilta ja tasaisilta. Blues on ennakkosuosikki HIFK:ta vastaan, mutta helsinkiläisillä on enemmän kokemusta. Jokerit ei tule pääsemään helpolla Pelicansia vastaan, koska molempien peli on yskähdellyt. Tappara - JYP tulee olemaan ennakkoon kaikista tasaisin ja kiihkein pari, joka saattaa helposti venyä seitsemään peliin.

VKO 10
Jännitteet vähissä viikolla

Runkosarjan päätöskierroksella ratkaistiin enää vain kotietuja ja myös HIFK hoiti osuutensa helposti playoffien avauskierroksella. Muutenkin vaisusti viime vuosina esiintynyt turkulaisyleisö hylkäsi omansa eikä TPS saanut aikaan sellaista hurmosta, jotta olisi voinut yllättää. Jälkikäteen voi jopa pohtia olisiko SaiPalla sittenkin ollut enemmän annettavaa, sen verran vaisun kuvan TPS jätti itsestään.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 9
SaiPa

Lappeenrantalaisille ehdottomasti tsemppipisteet, vaikka playoff-paikkaa ei tullutkaan. Monet hautasivat SaiPan haaveet pudotuspeleistä viimeistään Heikki Mälkiän lähdön myötä, mutta mitä vielä. Ari-Pekka Selinin johdolla joukkue pystyi pelaajamenetyksistään huolimatta pelaamaan loppukaudella jopa parempaa peliä ja haastamaan tosissaan TPS:n ja Lukon. Jos sama positiivinen ilme ja henki saadaan jatkumaan, on ensi kaudesta varmasti tulossa menestyksekkäämpi.

VKO 9
Lukko

Raumalla juhlittiin lauantaina Erik Hämäläisen komeaa 1000 ottelun merkkipaalua, mutta peliesitysten puolesta Lukolla ei ole ollut aihetta juhlaan. Päättyneellä viikolla joukkue otti selkään kolmesti (HIFK, Pelicans, Kärpät). Toki kaikki vastustajat olivat sarjassa ylempinä olevia mutta viime aikojen tulokset ennakoivat Lukolle hyvin lyhyttä taivalta pudotuspeleissä. Pisteiden valossa se on ollut yksi sarjan heikoimmista joukkueista joulun jälkeen.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 8
Blues

Espoolaisille täytyy kaikesta huolimatta antaa plussat tämän viikon suorituksista. Vaikka joukkue oli ajoittain vaikeuksissa niin Ässiä, SaiPaa kuin HPK:takin vastaan oli viikon kolmesta ottelusta tuloksena silti kahdeksan pistettä, jotka käytännössä varmistivat Bluesille runkosarjan kakkostilan. Joukkue pystyy nykyään ottamaan ns. pakkovoittoja välillä huonommallakin pelillä, aiempina vuosina Blues saalisti voittoja vain ja ainoastaan täysin onnistuneilla suorituksilla. Vielä kun sairastupa tyhjenee kevään tärkeimpien pelien lähestyessä, on joukkue vahva mitalisuosikki, seuran historian paras runkosarjasijoitus onkin jo valmiiksi haarukassa.

VKO 8
TPS

Tepsi joutuu taistelemaan loppuun asti paikastaan kymmenen sakkiin. Jatkoaikatappio Pelicansille oli vielä kohtuullinen tulos, mutta murskatappio Kärpille ja varsinkin aivan viime sekunneilla kolmen pisteen häviöksi kääntynyt Lukko-matsi vääntävät suun mutrulle Aurajoen rannoilla. Joukkue ei ole voittanut maaottelutauon jälkeisestä kuudesta ottelustaan yhtään, mikä on mahdollistanut SaiPan roikkumisen yhä mukana pudotuspelitaistelussa. Kaiken lisäksi Lappeenrantalaisilla on TPS:ää helpompi loppuohjelma, joten joukkueiden keskinäinen paremmuus - ja viimeinen playoff-paikka - ratkennee vasta kohtalonottelussa SaiPa-TPS ensi lauantaina.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 7
Uusia tuulia

Usean kärkipään SM-liigajoukkueen valmennusosastolle on luvassa muutoksia ensi kaudeksi. Esimerkiksi Jokereiden tapauksessa tämä lienee loppujen lopuksi kuitenkin enemmän positiivinen kuin negatiivinen asia. Kaksi vuotta on nykyään jo kohtullisen pitkä aika valmentajalle samassa seurassa ja Shedden tuskin olisi saanut enää kolmantena kautena ainakaan parempaa tulosta aikaan. Kaikki kunnia Sheddenille hyvästä työstä, jonka pitäisi vielä huipentua tänä keväänä, mutta seuraaja Glen Hanlon on ainakin paperilla jopa vieläkin kovempi tekijä. Valta lienee vaihtumassa myös Kärpissä sekä HIFK:ssa, jossa ehdittiin jo vaihtaa toimitusjohtajaakin.

VKO 7
Montako ulkomaalaista?

Ässien valmentaja Ape Suhonen avasi keskustelun SM-liigan ulkomaalaissäännöstä. Liigaseurat ovat sopineet keskenään herrasmiessopimuksen, jonka mukaan joukkue voi palkata vain neljä ei-suomalaista. Ensi kaudella määrä on tippumassa kolmeen mikä on tietämässä lähtöpasseja useille tämän kauden vahvistuksille. Omasta mielestäni nykyinen määrä eli neljä on sopiva, kolmeen pudottaminen lähinnä lisännee jalkapallon puolelta tuttua kansalaisuuskikkailua, jota SM-liigassakin on jo sivuttu (Stefan Öhman, Josef Boumedienne, Jari Tolsa, Dan Iliakis jne.). Myöskään säännön poistaminen kokonaan ei olisi järkevää, sillä Elitserienin kaltainen ulkomaalaisten aalto tuskin olisi pitkällä tähtäimellä eduksi liigalle.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 5
Raipe

Vielä kerran on pakko antaa tunnustusta Raimo Helmiselle. Muun muassa kuusissa olympialaisissa pelannut Helminen pääsee torstaina viimeisen kerran kokeilemaan maajoukkuepaitaa, kun Suomi kohtaa Tshekin Hakametsässä. Raipen valinta osoittaa hyvää pelisilmää maajoukkueen johtoportaalta, sillä hänen kaltaisensa legenda on ehdottomasti ansainnut tämän huomionosoituksen. Helminen on kauden aikana myös osoittanut pystyvänsä edelleen pelaamaan huipputasolla, joten hänestä on ehdottomasti pelkkää hyötyä koko joukkueelle.

VKO 5
Deadline-siirrot

Pelicans hankki 35-vuotiaan kanukkiveteraanin Itävallan liigasta, Tappara puolestaan 19-vuotiaan tanskalaisjunnun legomaan liigasta. Robert Guillet ja Nichlas Hardt voivat hyvin olla laadukkaitakin pelimiehiä, mutta ollaanpa rehellisiä, kuka on ikinä edes kuullut heistä? Tämänlaiset hankinnat ovat suora epäluottamuslause joukkueiden nykyisille hyökkääjille, joka on erikoista, koska molempien peli on kulkenut läpi kauden mukavasti. Jos täytemiehiä on pakko saada, miksei vaikka kaksi nuorta kehittyvää suomalaista Mestiksestä?
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 4
Juha Junno

Mies Kärppien kestomenestyksen takana iski jälleen oikeaan aikaan. Andy Chiodon, Kari Haakanan, Jonas Anderssonin ja Juho Jokisen hankinnat osoittautunevat ehdottoman tarpeellisiksi viimeistään pudotuspeleissä. Materiaalissa täytyy olla pelivaraa, hyvänä esimerkkinä tästä Kärpillekin olivat Michal Brosin ja Ondrej Kratenan loukkaantumiset samassa pelissä. Moni muu toimitusjohtaja tyytyisi liigan kärkipaikalla nojautumaan tuoliinsa, mutta Junnon aktiivisuus antoi reilusti lisäpotkua Kärppien mestaruushaaveille.

VKO 4
Tyhjennysmyynnit

Liigakarsintojen paluun myötä tämä kausi on toivottavasti viimeinen jolloin nähdään tätä ilmiötä. Jo monen vuoden ajan sarjan huonoimmat joukkueet ovat alkaneet myydä pelaajiaan pois siinä vaiheessa, kun toivo pudotuspeleistä alkaa olla menetetty. Mikä voisi kiinnostaa enää esimerkiksi porilaisyleisöä, kun Pasi Saarela, Matt Nickerson ja Toni Häppölä on pistetty lihoiksi? Tulevaisuudessa heikosti menestyneiden täytyy toivottavasti jopa hankkia uusia parempia vahvistuksia vanhojen myymisen sijaan.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 3
Jokerit

Voitot muista kärkiryhmistä eli Bluesista ja Kärpistä nostivat joukkueen vahvasti mukaan taistelemaan runkosarjan voitosta. Varsinkin Kärppien kaataminen oli tärkeää myös henkisellä puolella. Kalle Kermanin hankinta on lisännyt huomattavasti joukkueen tulivoimaa hyökkäyspäässä ja sairastuvaltakin saadaan vielä lisäapuja ennen pudotuspelien alkua. Jokerien kuntopuntari osoittaa ylöspäin juuri samalla hetkellä kun Kärpät, Blues ja Pelicans ovat menettäneet pisteitä. Se on erittäin hyvä merkki narrien kannalta.

VKO 3
HPK

Toissa viikolla tulleet komeat voitot JYPistä ja Jokereista herättivät varmasti vielä toivonkipinän Hämeenlinnassa. Päättyneellä viikolla Kerho otti kuitenkin kolme kertaa nokkaan kolmen pisteen arvoisesti, joten nyt nämä toiveet voi jo unohtaa. Eroa viimeiseen pudotuspelipaikkaan on 10 pistettä kun HPK pelaa enää 12 ottelua. Mukana on toki myös pelit sarjajumboja vastaan, mutta toisaalta myös Kärpät, Jokerit ja Blues kohdataan kertaalleen. Joukkueen sairaslista on edelleen sitä luokkaa, että suurena ihmeenä tätä ei voi pitää.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 2
Uudistukset

Pitkästä aikaa SM-liigan pelisysteemiin ja koko kauden kiinnostavuuteen saadaan uutta potkua muutosten myötä. Uudistuksista paras on ehdottomasti liigakarsintojen palaaminen, joka toki oli jo aiemmin luvattu. Myös melko radikaali playout-systeemi, joka koskettaa myös sijoille 11-13 jääneitä sekä paikallispelien väheneminen mm. pääkaupunkiseudulla ovat saaneet kohtuullisen hyvän vastaanoton.

VKO 2
Uudistukset

Kolikon kääntöpuolella on vastaavasti runkosarjan ottelumäärän lisääntyminen kahdella. On ollut jo pitkään selvää, että kukaan ei pidä välisarjoista, joten miksi ne piti säilyttää? Uudet välisarjalohkot vaikuttavat lähinnä turhalta kikkailulta ja väliaikaisratkaisulta. Uusien runkosarjakierrosten sekä playouttien myötä ottelumäärä lisääntyy merkittävästi. Riittääkö kaikkiin peleihin myös katsojia?
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com



VKO 1
Kärpät

Oululaisten rutiini on tällä hetkellä aivan uskomattomalla tasolla. Kärpät voi olla vielä viimeiseen erään lähdettäessä käytännössä kuinka paljon tahansa häviöllä, mutta silti joukkue tekee tarvittavat maalit vaikka väkisin. Ylemmyydentunne on toki ollut myös syynä siihen, että näitä viime hetken skarppauksia on tarvittu, mutta on selvää että pudotuspeleissä tämäkin asia tulee taas korjaantumaan. Tällä hetkellä Kärppien ei tarvitse edes esittää liigassa parastaan, mutta pisteitä tulee silti. Saa nähdä mihin asti joukkueen tie vie tällä viikolla seurajoukkueiden euroopanmestaruusturnauksessa.

VKO 1
Suhosen jatkosopimus

Ässät luottaa jatkossakin konkarivalmentajaan vaikka tulokset eivät ole olleet kummoisia. Päällimmäinen vaikutelma jatkopestin synnyssä on että muita tarpeeksi tunnettuja valmentajanimiä ei halua Poriin tulla ja Suhonen on näin ollen muodollisesti pätevin vaihtoehto jatkamaan. Myös sopimuksen malli on herättänyt hämmennystä, koska sillä ei ole ennalta määrättyä päättymisaikaa. Seurajohto ja Ape ovat tilanteeseen tyytyväisiä, mutta pelaajissa ja muussa valmennustiimissä tilanne aiheuttanee epävarmuutta koska jatkossa valmentaja voi vaihtua joko huomenna tai sitten kahden vuoden päästä.
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonenNOSPAMkiekkoareena.com


» Mainokset

RedKings

Live Tulokset.com
Idän ihme
Pokeri

» RSS-syötteet

RSS