Aihe: VitutusketjuKeskustelupalsta -> Vapaa keskustelu -> Vitutusketju | Sivut: [1] |
03.11.2007 - 01:03:30 |
|
Kives ![]() OfflineViestejä: 189 |
Tälläinen on nyt pakko avata, koska jonnekin on pakko päästä purkamaan mieltä, kiitos.
Meillä meni tyttöystävän kanssa muutama päivä sitten poikki, ja sen jälkeen mieli ollut aivan maassa, ja olo todella tyhjä, kaiken lisäksi erosta tekee vaikean se, että mikään ei mennyt vikaan, vaan päinvastoin kaikki meni todella loistavasi. Meillä oli aina hauskaa, eikä sellaista asiaa, kuin tylsä hetki ikinä tullut, lisäksi meillä oli koko ajan pientä sarkastista huumoria toisillemme, ja elämä loisti. Molempien kaverit, ja sukulaiset todellakin piti toisesta, eikä ikinä ollut tilannetta, että tyhmä tässä olla, kun toi ei tykkää. Viikko sitten juttelimme asiasta, että tässä pitää ruveta miettimään, jo ihan vakavasti tätä juttua, koska olemme tunteneet muutaman vuoden, ja seurustelleet melkein viisi kuukautta, joten ratkaisu piti tehdä, että panostetaanko tähän vai, ei?. Hän on juuri muuttamassa omaan asuntoon, ja kaiken piti alkaa alusta, ja uusi aika meilläkin, ja juteltiin joskus yhteen muuttamisesta, mutta päädyttiin siihen, että ihmisen pitää kuitenki pystyä asumaan yksin ensiksi, koska se olisi vaikeata muuttaa yhteen, ja sitten joskus tulisi tilanne, että pitäisikin olla yksin. Sitten kuitenki yhtäkkiä tulee tälläinen, että hän ei pystykkään, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, en vaan voi ymmärtää. Voin sentään olla ylpeä itsestäni, että vaikka näin kävi, niin en kuitenkaa jaksanut alkaa vittuilemaan, ja haukkumaan, vaan sanoin, että kun jäin hänelle aika paljon rahallisesti velkaa, niin maksan ne, ja haluan olla hänen ystävä, vaikka en tiedä pystynkö ajattelemaan häntä ikinä ystävänä, tätä on vain niin vaikea käsittää, että yhtäkkiä kaikki vain loppui, mutta miksi?. Jos jollain jotain samankaltaisia tilanteita, niin voi kertoa. Ihmettelen, sitä, että kuulema olen maailman ihanin ihminen, ja minussa ei ole mitään vikaa, niin missä se vika sitten on, jos ei minussa?. Onko elämä sitä, että täytyy kiivetä aina ylös, ja pudota alas, koska sellainen tunne tässä alkaa olemaan, että aina löytää syyn kiivetä uudestaan, vaikka tietää, että sieltä kuitenkin putoaa. Eilen, myös sitten mietiskeli, ketkä oikeasti ovat ystäviä, koska itselläni on todella paljon "kavereita", mutta ystäviä ei, vaan eilen kun usean ihmisen kanssa juttelin, niin moni oli pahoillaan, ja toivotti jaksamista, mutta vain yksi teki niin, että hän tuli tänne, ja sano, että voit kertoa hänelle kaiken, ja hän ymmärtää, ja kuuntelee, koska on ystäväni, se oli todella hienoa! Ja hänestä taisi eilen tulla paras ystäväni ikinä :). Huomenna HIFK-Ässät, ja sen jälkeen tutun syndet, joten yritetään tässä, jos vaikka olo helpottuisi huomenna. IFK. |
03.11.2007 - 10:52:41 |
|
jussi_nro42 ![]() OfflineViestejä: 57 |
Voimia sulle. En nyt ehdi pidemmin kirjoittamaan, kun on hieman kiire, mutta tulen tähän jakamaan hieman tuskaasi. Kyllä ero pidemmästä suhteesta (miksei myös lyhyemmästäkin) sattuu, jos todella on välittänyt toisesta ja saanut tunteita takaisin. Otat oman aikasi ja mietit tilanteen loppuun asti, jossain vaiheessa elämä kuitenkin voittaa ja jatkuu. Kyllä tyttöjä sitten tulee, toivottavasti yhtä mukavia kuin edellinen. Yritä nyt jaksaa kuitenkin. Otan tarkemmin kantaa koko juttuun, kunhan ehdin paneutua todella. Käytän silloin sitten esimerkkejä ihan omasta elämästäkin.
Hieno topic kuitenkin. Voi käyttää toki myös muuhun vitutukseen, jota on harmillisen usein. "Sen jäähyn jälkeen pääsin kyllä vielä sanomaan, että sä olet tuomarina vielä huonompi kuin olit pelaajana." Hannu Jortikka Tom Laaksoselle |
03.11.2007 - 13:42:26 |
|
Kives ![]() OfflineViestejä: 189 |
jussi_nro42 kirjoitti: Voimia sulle. En nyt ehdi pidemmin kirjoittamaan, kun on hieman kiire, mutta tulen tähän jakamaan hieman tuskaasi. Kyllä ero pidemmästä suhteesta (miksei myös lyhyemmästäkin) sattuu, jos todella on välittänyt toisesta ja saanut tunteita takaisin. Otat oman aikasi ja mietit tilanteen loppuun asti, jossain vaiheessa elämä kuitenkin voittaa ja jatkuu. Kyllä tyttöjä sitten tulee, toivottavasti yhtä mukavia kuin edellinen. Yritä nyt jaksaa kuitenkin. Otan tarkemmin kantaa koko juttuun, kunhan ehdin paneutua todella. Käytän silloin sitten esimerkkejä ihan omasta elämästäkin.
Hieno topic kuitenkin. Voi käyttää toki myös muuhun vitutukseen, jota on harmillisen usein. Ei tässä nyt kuitenkaan jaksa jäädä itkemään, vaan yritettävä eteenpäin painaa, ja kyllähän tälläiset aina kasvattaa ihmisenä. Tänään kuitenkin kaikki näyttää, jo hieman valoisemmalta, vaikka kipu kuitenki on hirveä, niin kuitenki eteenpäin, koska kerranhan tässä vaa eletää, ja ei sitä kannata tuhlata valittamalla, ja kotona istumisella, koska jos tuolla on joku mua varten oikeasti, niin tuskin se täältä kotoota minua tulee hakemaan. IFK. |
05.11.2007 - 16:40:33 |
|
Kives ![]() OfflineViestejä: 189 |
Noniin onni palasi elämään, kun tyttöystävän kanssa päätimme yrittää uudestaan, ja puhuimme asioista, mitä pitää tehdä, ja nyt on kaikki selvää miten tämä juttu toimii. IFK. |
15.11.2007 - 19:24:24 |
|
Kives ![]() OfflineViestejä: 189 |
Tulipa taas tähänki ketjuun asiaa, mutta ei onneksi omasta puolestani. Meillä on kaveri piirissä yksi naispuolinen kaveri, joka tuntuu aina olevan hieman allapäin, ja surullinen, koska meidän piireissä ei näitä sinkkuja hirveästi liiku, ja hän joutuu aina olemaan se ainoa kellä ei ole ketään, ja siksi tuntuu kurjalta. Itseäni harmittaa eniten se, että kyseinen henkilö on todella kaunis, hauska, ja fiksu, mutta jotenki kuoreensa vetäytynyt, ja vaikka en ikinä suosittele baareista sulhasen etsimistä, niin häntä on vaikea huomata siellä, koska istuu yleensä aina jossain nurkassa/kulmassa eikä tee itsestään iso numeroa. Keskusteluihin hän osallistuu, vain jos joku muu sen alottaa, tai häneltä kysyy jotain. Eihän muiden asiast minulle kuulu, mutta kun on tyttöystävän paras ystävä niin väkisinki sitä rupee itsekkin, jo miettimään, että mitä tehdä. En usko yhtään, myös siihen, että jotkut yritettäisiin parittaa, joten ei voi kai muuta kuin toivoa, että hän löytäisi jonkun mukavan ihmisen. IFK. |
17.11.2007 - 19:21:58 |
|
haba1 ![]() OfflineViestejä: 87 |
Vaikka SaiPa voittikin niin pieni vitutus iski tapparan takia. Olisivat saatana saaneet tehdä yhden maalin lisää...Olisin voittanut 400 euroa. VITTU SAATANA. Siellä juotiin, siellä nussittiin, keväällä tyhjät oli pussit niin. Viimeksi muokannut: haba1 - 17.11.2007 19:23 |
02.12.2007 - 14:46:06 |
|
haba1 ![]() OfflineViestejä: 87 |
Ja Dan Iliakiksen kausi taitaa olla ohi.. Onneksi SaiPalla ei ole kuin 8 runkomiestä sivussa... Siellä juotiin, siellä nussittiin, keväällä tyhjät oli pussit niin. Viimeksi muokannut: haba1 - 02.12.2007 15:14 |
15.12.2007 - 13:45:40 |
|
Kives ![]() OfflineViestejä: 189 |
Nyt olisi jälleen hyvät neuvot tarpeen. Tuolla ylläolevissa teksteissä kävi ilmi, että tyttöystävän kanssa erottiin, ja sitten palattiin, mutta nyt ollaan lopullisesti erottu, ja tämä tapahtui, jo maanantaina. Itse asiaan, tapasin eilen todella mukavan tytön, sellanen rock henkinen, sekä urheilusta tykkäävä menevä mimmi, ja meillä oli todella hauskaa, ja vietinpä yönikin hänen luonaan, joo en saanut, ei ollut aikomuskaan. Ihmettelen, että ihastuminen oli molemmin puolista, ja todella hauskaa siis, oli. Kysymys onkin, että kun on alleviikko sitten eronnut pitkästä suhteesta, niin haenko tästä tytöstä ainoastaan lohtua, vai mitä?. Kysymys on todella vaikea, mutta itse en usko asian olevan, niin että haen lohtua, koska ei ole hirveästi tapana ns. hyväksikäyttää ketään, vaan tuntuu, että tässä tytössä on sitä jotain. Pelottaa vaa ajatus, että heti perään uusi tyttöystävä, niin tulee jotenki olo, että ihmiset rupee kuvittelemaan, että olen häntäheikki, ja silleen. Mitä pitäisi tehdä?. Toisaalta väliäkö sillä, mitä muut ajattelee, koska elämä on kuitenki nyt, ja tässä. En näe mitään hyötyä siitäkään, että pitäisi päästä jotenki yli erosta, ja sellasta. Tässä tilanteessa siis olen, ja mieli tekisi hänen kanssaan jatkaa hauskan pitämistä, ja ottaa selvää, että onkohan tässä, se tuleva vaimo, toki voihan sitä hyviäystäviäkin olla, mutta nyt on tunteet pelissä, ja tuollaisen illan jälkeen on vaikea enää kaverisuhdetta tästä rakentaa. Aamulla heräsin hänen vierestään, ja hän hymyili vain, ja sanoi hyvää huomenta, otatko kahvia, ja oli tosi siistii ilta, otetaanko uusiksi tänään?. Pakkohan se oli suostua, kun niin helvetin kaunis, fiksu, ja älykäs nainen oli kyseessä, joten täytyy varmaan keskustella milläs mielellä tässä nyt mennään, mutta eilen kyllä teki harvinaisen selväksi, ettei hän ole mikään leikkikalu, vaan haluaa sitten kunnon parisuhteen, joten itse olen tässä ihmeellisessä tilanteessa. Ajattelin kyllä sanoa, että joo aletaan sitten vakavampaa juttuun, koska ei voita, jos ei koita. Eihän tässä periaattessa mitään hävittävää ole, joten kukkalat kohti ulapaa, ja uusia kokemuksia!:). IFK. |
18.01.2008 - 02:38:32 |
|
Kives ![]() OfflineViestejä: 189 |
Tulosveto HIFK-Tps 6-1 panos 5e. Kiitos, ja hyvää yötä!. IFK. |
10.09.2008 - 13:01:37 |
|
fewe0 ![]() OfflineViestejä: 8 |
Vituttaa..
Sain jatkoaika.comiin kuukaudeksi bannia, niin joudun/saan viettää nyt aikaani teidän kanssa.. Mitä naurettavin syy: Piraattikeskustelu .. KUUKAUSI SIITÄ!!?!? ..Kysyin vaan että miten Daemon tools toimii lataamani Football Manager 2008 kanssa ..Ja vielä juuri kauden alkuun tämmönen porttikielto! Vittu! |
10.09.2008 - 13:04:01 |
|
TSP ![]() OfflineViestejä: 238 |
Itselleni, koko Jatkoajan keskustelupalsa on suuri vitsi, siellä ei mikään kelpaa kenellekkään, varsinkaan IFK:n puolella. Muutenkin, saat porttikieltoja, mitä ihmellisimmistä asioista, ihan liian tarkkaa touhua. Stadin kingit Viimeksi muokannut: TSP - 10.09.2008 13:05 |
14.10.2008 - 10:28:14 |
|
Hontsa ![]() OfflineViestejä: 15 |
Niin itseäni vituttaa JYP Fanien keväällä voitetut mestaruudet. Olen itsekkin Jyp Fani mutta en sentään peräänkuuluta heti JYPIN mestaruutta jne..... |
| Sivut: [1] |