Sivut: [1] | 2 | 3 | 4 | 5
24.09.2008
Pulinaa radiosta
Paljon on puhuttu SM-Liigan uudesta ja hienosta TV-sopimuksesta sekä sen vaikutuksista koko liigan nykytilaan ja tulevaisuuteen. Monelle SM-Liigan aktiiviseuraajalle tärkein kanava ei kuitenkaan vieläkään ole maksu-tv vaan paikallisradio. Niin erikoiselta kuin se varmasti liiga- ja tv-pomojen mielestä voi kuulostaakin esimerkiksi Hämeenlinnassa tai Jyväskylässä seurataan yhä mielummin oman joukkueen peliä radiosta kuin Ässät-SaiPa kamppailua tv:n puolelta.
Paikallisradioselostusten tulevaisuus on toden teolla uhattuna vasta sitten kun Suomessa päädytään viiveellä samaan kuin (sen pienemmän) rapakon takana. Ruotsissa on jo aiempina vuosinakin ollut mahdollista ostaa "kausikortteja" jolla näkee esimerkiksi kaikki oman joukkueen vierasottelut tv:stä. Toteutus on mahdollinen koska kaikki Elitserien-ottelut kuvataan monikamerajärjestelmillä ja hallien tekniikka on sillä tasolla että kuvan välitys onnistuu moitteettomasti.
Itsekin pari vuotta reissupelejä selostaneena en ole jäänyt kaipaamaan etenkään Porin reissuja joista ainoa paluuvaihtoehto on yleensä ollut julkinen liikenne eli klo 5 aamulla Helsinkiin saapuva bussivuoro. Myös työskentelyolosuhteet itse halleilla ovat edelleen liian usein sitä sun tätä.
Siltikin on myönnettävä että jonkinlaisia vieroitusoireita on ollut kun liigan alkaessa ei olekaan tarvinnut pakata laukkua ja lähteä tien päälle. Kunnioitan suuresti kollegoita jotka tekevät tällä hetkellä tätä työtä ja nimenomaan palvelevat tosifaneja. Esimerkiksi HIFK-radion uutta selostajaa Harri Hinkkasta odottaa 58 ottelun (+ pleijareiden) mittainen urakka mutta miehen päätä ei paljon palella.
SM-Liigaa aidoimmillaan jokaisena ottelupäivänä: Nettiradioselostukset osoitteesta www.liigalive.net - lisätietoa radiokanavista ja selostajista löytyy osoitteesta www.hukala.net.
» Kommentit (0)
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonen

kiekkoareena.com
10.09.2008
Ruotsin valloitus?
Ensimmäinen Finnkampen on nyt onnellisesti takanapäin ja lienee palautekeskustelun aika. Selvää on että mikään uusi tapahtuma ei välittömästi vedä täysiä katsomoita vaan yleisölle täytyy antaa ainakin 2-3 vuotta mahdollisuus löytää se. Ensi vuotta ajatellen voidaan kuitenkin hyvin ottaa tarkempaan pohdintaan esimerkiksi turnauksen ajankohta ja miksipä ei myös peliformaatti (ja säännöstö) yleisemmin.
Jukka Jalonen totesi ainakin YLE:n haastattelussa aivan suoraan että turnauksen ajankohta ei ollut paras mahdollinen liigajoukkueiden kannalta. (Mistä paistoi vielä läpi myös miehen pitkä tausta liigavalmentajana). Kaikki ovat varmasti yksimielisiä siitä että samankaltainen päällekkäisyys kuin menneenä viikonloppuna oli maa- ja seurajoukkuekiekkoilun kesken ei ole järkevää. Toisaalta voidaan kuitenkin nostaa esiin myös se että esimerkiksi perjantain Kärpät-HV71 ottelu keräsi Ruotsissa vaivaiset 118(!!!) katsojaa ja seuraavan päivän maaottelu kuitenkin lähes 4000 silmäparia paikan päälle. Ihmisillä oli siis ainakin selvä mielipide siihen kumpi kiinnosti enemmän.
Nordic Trophyssä on hyvä perusidea ja se on joukkueille tällä hetkellä tärkeää valmistautumista liigakautta varten. Paino on kuitenkin ensisijaisesti sanallla valmistautuminen, ainakin Ruotsin puolella NT-ottelut oli mediassa luokiteltu "harjoituspeleiksi" vaikka Suomessa onkin jostain syystä vallalla käsitys että turnaus olisi nimenomaan Ruotsalaisten "oma juttu".
Finnkampenin tulevaisuuden kannalta hyvä keskustelunavaus oli myös Hesarin ehdotus turnaukseen jatkossa asetettavasta (25 vuoden) ikärajasta. Vielä parempi kriteeri kuin pelkkä ikä voisi olla maaottelukokemus, näin ollen mukaan saataisiin jatkossakin niin Petri Kokon (33v) kuin Juuso Puustisen (20v) kaltaisia uusia ja kiinnostavia nimiä.
Yhtä kaikki, turnaus oli mielenkiintoinen kokonaisuus ja ensi vuonna kaikki sujuu varmasti huomattavasti paremmin jo pistelaskusta alkaen. Tänä vuonna tuo osuus meni vielä melko ketuille, esimerkiksi SVT:n selostajilla ei ollut edes hajua koko systeemistä (!) ja sama tunnelma oli varmasti monilla muillakin.
» Kommentit (0)
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonen

kiekkoareena.com
07.09.2008
Uusi kausi, uudet kujeet
Jääkiekkokausi 2008-2009 käynnistyy toden teolla tulevana viikonloppuna ja paljon on kesän aikana tapahtunut niin siirtorintamalla kuin muutenkin.
Omalla kohdallani todella merkittävä muutos on työpaikan vaihtuminen. Alkavalla kaudella olen mukana MTV3:n lätkätiimissä jossa työnkuva pysyy samana eli selostustehtävät jatkuvat mutta SM-Liigan sijaan luvassa on kansainvälistä huippujääkiekkoa.
Reilut kolme vuotta SM-Liigaa radioon selostettuani siirto tv:n puolelle ja samalla myös liigapeleistä "luopuminen" ei tapahtunut sormia napsauttamalla. Tällaisia tilaisuuksia tulee kuitenkin harvoin ja asiat ratkesivat loppujen lopuksi kaikkien kannalta edullisesti.
Radio Cityn selostukset olivat minulle tärkeitä mutta valitettavasti niitä ei yrityksestä huolimatta saatu taloudellisesti kannattaviksi vaikka toteutuksesta tulikin paljon kiitosta (mistä on syytä nostaa hattua HEO Mediapajan suuntaan ja hyville työkavereille Teemulle ja Iirolle).
Rahatilanne helpotti päätöksentekoa koska näin ollen minun ei tarvinnut "hylätä" Cityä pari viikkoa ennen kauden alkua. Yhteisymmärryksessä päädyimme siihen että selostukset eivät kannattamattomina voi jatkua ja näin ollen olin vapaa tarttumaan Maikkarin tarjoukseen.
Jo lyhyen ajan perusteella voin vakuuttaa että Maikkarin lätkätiimi on erinomaisesti kasattu, henkilökemiat toimivat ja koko porukka on innolla valmis tarttumaan haasteisiin jotka käynnistyvät toden teolla viikonloppuna historian ensimmäisen jääkiekon Finnkampenin kautta.
Bloggailu jatkunee tälläkin kaudella säännöllisen epäsääntöisesti eikä SM-Liigankaan seuraaminen osaltani pääty vaikka sen suhteen ei enää olekaan selostustöitä. Pidetään silmät auki ja katsotaan mitä kausi tuo tullessaan.
» Kommentit (0)
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonen

kiekkoareena.com
12.04.2008
Se tästä kaudesta
Vaikka SM-liigan finaalisarja onkin vielä kesken, on allekirjoittaneen katse jo kääntynyt vahvasti kesälaitumille. Kelit tosin ovat vielä mitä ovat, mutta kai se lämpö siitä alkaa nousta, viimeistään vappuun mennessä. Liput on varattu maanantaiksi, mutta enpä kerro mihin...
Viimeiset viisi viikkoa on puserrettu täysillä Trombit-radion kanssa. Ajoittain raskaskin mutta erittäin antoisa projekti saatiin vietyä läpi erinomaisesti. Oma vastuualueeni oli selostuslähetyksissä ja niiden onnistumisessa teknisellä puolella. Mitään ongelmia ei ollut ja selostuksia tehtiin niin Helsingin vanhasta jäähallista, Hartwall-Areenalta, LänsiAuto Areenalta, Isku Areenalta Lahdesta, Talin Jalkapallohallista kuin Töölön Kisahallistakin.
Lähetysten varsinaisesta sisällöstä vastasivat siis kuitenkin HEO:n mainiot urheilujournalismin opiskelijat ja itse olin vain apupoikana. Selostuksia oli enemmän kuin koskaan aiemmin Trombitin historiassa ja saimme paljon kiitosta ennen kaikkea kattavasta Liigacup-tarjonnasta jota tuli kolmen ottelupäivän aikana huikeat 21 tuntia, mukaan luettuna kuusi suoraa selostusta. Palaute oli kautta linjan erittäin positiivista, ainoana miinuksena otamme piikkiimme ensimmäisen viikon tekniset ongelmat nettiradion kapasiteetissa, jota ei osattu etukäteen tarpeeksi huomioida. Ensi vuonna tämäkin on toivottavasti kunnossa alusta lähtien.
Jätkät tekivät päivästä toiseen loistavaa työtä ja voin varmuudella luvata että heistä kuullaan vielä. Seuraavaksi he tekevät kuukauden työharjoittelujakson eri urheilumedioissa, josta on hyvä ponnahtaa pysyvästi alalle, sitä kautta meikäläinenkin aikanaan pääsi liikkeelle. Ei muuta kuin hyvää jatkoa kaikille ja varmasti törmäillään jatkossa eri urheilutapahtumissa, ensi syksynä taas uudet kujeet ja uudet opiskelijat. Hakuaika on käynnissä joten jos urheilutoimittaminen- ja selostaminen on sinun haaveesi, kannattaa tsekata hakuohjeet HEO:n sivuilta www.heo.fi, ehkäpä törmäätte sitä kautta minuunkin.
Kuten alussa todettiin nyt on aika vetäytyä ainakin kohtuullisen hyvin ansaitulle "kesä"lomalle. Kesän aikana meikäläistä tullaan varmasti näkemään ainakin Veikkausliigan peleissä useammalla paikkakunnalla, mutta eniten varmasti makuuasennossa kesämökillä. Paluu arkeen on sitten edessä elokuussa jolloin kääritään hihat ja katsotaan mikä on meininki lätkäkaudella 2008-2009. Myös tämä blogi hiljenee nyt kesäkuukausien ajaksi, palataan asiaan taas sitten kun asiaa oikeasti on.
Hyvää tulevaa kesää kaikille ja kiitokset tästä kaudesta!
» Kommentit (0)
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonen

kiekkoareena.com
24.02.2008
Play-off
SM-liigan runkosarja on viimeistä loppurykäisyä vaille valmis. Vielä pelataan neljä kierrosta, vaikka kahdeksan kymmenestä pudotuspelijoukkueesta on jo selvillä. Tämä nostaa esille jo viime vuosilta tutun keskustelunaiheen niin sanottujen "säälipleijareiden" merkityksestä.
Kun säälärit tuotiin SM-liigaan kaudelle 2003-2004, vastaanotto oli varsinkin katsojien taholta tyrmäävä, hallit ammottivat lähes tyhjillään. Seuraavina vuosina tilanne on hieman parantunut, mutta yhä monet jättävät nämä pelit käymättä ja suuntaavat vasta puolivälieriin, sikäli kun oma joukkue niihin etenee. Myös pelaajat ovat tyrmänneet säälipleijarit, muun muassa IS Veikkaajan tuoreimmassa kapteenikyselyssä haastatellut pelaajat pitivät kahdeksan joukkueen pudotuspelejä oikeudenmukaisimpina.
Maksava yleisö ja pelaajat eivät välitä, miksi niitä sitten pelataan? Vastaus löytyy liigan sarjataulukkoa katsomalla. Ero sarjan kahdeksannen joukkueen eli Ilveksen ja seuraavana olevan Lukon välillä on nyt jo niin iso, ettei sitä saa kiinni. Paatuneimmankin järjestelmän vastustajan on pakko myöntää, että nyt myös viimeisillä kierroksilla syntyy todellisia jännitteitä, kun kolme joukkuetta, Lukko, TPS ja SaiPa kilpailevat kahdesta jäljellä olevasta paikasta. Tuon taistelun rinnalla kädenväännöt kotieduista ynnä muista ovat toisarvoisia, eivät ne kosketa joukkueita eivätkä katsojia samalla tavalla.
Realisti sanoisi tähän väliin että mitä sitten jos pääsee sääläreihin, ei kenelläkään kolmella edellä mainitusta kuitenkaan ole edellytyksiä sitä pitemmälle. Näinhän se asia onkin, mutta säälärit luovat illuusion niin joukkueille kuin katsojille että tie SM-liigan mestariksi on periaatteessa auki vaikka runkosarjan kymmenenneltä sijalta. Käytännössä tämä on luonnollisesti äärimmäisen epätodennäköistä, siinä määrin isoja taso- ja muut erot ovat vaikkapa runkosarjan ykkösen ja kympin välillä.
Mikäkö on oma kantani asiaan? Omasta mielestäni kahdeksan joukkueen pudotuspelit olisivat paras ratkaisu, mutta nyt kun tasoerot ovat niin isot, säälipleijarit ovat (kieltämättä hammasta kiristellen) paras ratkaisu sille, että jännitettä on runkosarjan loppuun asti. Esimerkiksi lauantain SaiPa-Jokerit ottelua Lappeenrannassa saapui seuraamaan yli 4500 katsojaa, jos SaiPa pelaisi enää vain ylpeydestä tästä oltaisiin jääty ainakin tuhannella katsojalla. Sama pätee myös samaan aikaan pelattuun TPS-Lukko kamppailuun sekä varmasti myös ensi lauantain trilleriin SaiPa-TPS.
Omalta osaltani selostustehtävät alkavat olla tämän lätkäkauden osalta paketissa. Edessä on vielä kaksi pitkän matkan peliä, torstaina etukäteen ei niin jännittävä, mutta varmasti omalla tavalla haastava Ässät-Jokerit sekä viikon päästä tiistaina toivon mukaan kevään ratkaisupelejä ennakoiva Kärpät-Jokerit. Lauantaina sain täyteen tämän kauden osalta 26 selostusta joka on myös henkilökohtainen kärkitulokseni. Terveys on ollut kohdillaan eikä peliäkään ole jäänyt väliin, urakkaa ei kehtaa tosin edes kutsua raskaaksi jos ajatellaan useita kollegoitani jotka vetävät myös kotipelit sekä mahdolliset pudotuspelit. Rehellisesti on todettava että ainakaan tällä kaudella oma "kunto" tuskin olisi edes kestänyt 60-80 pelin urakkaa. Ehkä jos olisi kunnon kesätreenit alla niin ehkä sitten :)
Päivä pitenee tällä hetkellä kolmisen minuuttia vuorokaudessa ja on saatu kokea jo hyvinkin keväisiä kelejä. Eli kyllä se sieltä tulee kunhan vähän vielä jaksetaan odottaa...
» Kommentit (0)
TEPPO LAAKSONEN
teppo.laaksonen

kiekkoareena.com
Sivut: [1] | 2 | 3 | 4 | 5